Ensiajatukseni luettuani Sofi Oksasen kirjan, "Kun kyyhkyset katosivat" olivat sekavat. Ensinnäkin kirjassa on niin paljon pää- ja sivuhenkilöitä, että en pysynyt perässä kaikkien tapahtumien kanssa ja mikä niistä liittyi kehenkin. Henkilöitä kuvattiin eri ympäristöissä ja eri aikoina, mikä toi vain lisää sekavuutta. Aivan liikaa nimiä, termejä ja tarkkaa selitystä vallasta, varsinkin silloin kun ajassa pompittiin jonkin verran edestakaisin. Viron historian tuntemus auttaa lukuprosessissa paljon. Kunnolla kirjan tarinaan pääsin vasta sisään toisella lukukerralla. 

Lyhyesti kerrottuna kirja kertoi kolmen ihmisen selviytymistarinan Virossa vuosilta 1941-1966, kun Neuvostavalta siirtyy ensin saksalaisvalloittajien käsiin ja sitten takaisin osaksi kommunistista Neuvostoliittoa. Tarina alkaa vuodesta 1941, jolloin virolaiset serkukset Roland Simpson ja Edgar Parts taistelevat puna-armeijaa vastaan, ja saksalaisetkin ovat tulossa. Tarinan minäkertoja Roland huolehtii vaisusta serkustaan Edgarista. Judit, Edgarin vaimo on huojentunut miehensä poissaolosta. Edgar on tuuliviiri, joka vaihtaa puolta, mistä pienikin henkäys tulee. 

Kisat 27.3 Melkkilä

Olin Melkkilässä kisoissa sunnuntaina 27.3. Menin luokat 60cm ja 70cm koska. Epäröin ensin 70cm koska en ole koskaan mennyt sen kokoista rataa Midaksella. Midas kääntyy vasta viisi vuotiaaksi ja se on saanut kehittyä rauhassa. Lauantaina oli rataharjoitukset ja silloin hyppääminen ei mennyt oikein hyvin. Tuli pari kieltoa enkä ollut mukana hypyissä.
Kisapäivänä heräsin 8.30 ja lähdimme kymmeneltä ajamaan. Verkka alkoi 10.45. Midas oli aika rauhallinen, mutta sillä oli kuitenkin hyvin energiaa. Verkka meni hyvin ja kisat alkoi. Olin viimeinen lähtijä. Rata meni tosi hyvin ilman virheitä. En saanut kuitenkaan palkintoa koska olin kolme sekuntia liian hidas ja luokassa oli niin vähän osallistujia, että vain kaksi palkittiin.


70cm verkka alkoi ja se meni muuten hyvin mutta yhdelle verkkaesteelle tuli huono lähestyminen joten koko este romahti aika tyylikkäästi. 70cm luokassa olin toinen lähtijä, joka on paljon mukavampaa kuin viimeisenä lähteminen, koska ei ehdi jännittämään koko aikaa kun muut menevät rataa. Rata alkoi tosi hyvin. Loppua kohti aloin itse vähän väsymään koska minulla on aika huono kunto. Toiseksi viimeiselle esteelle tuli huono lähestyminen joten se tuli alas mutta muuten olen tosi tyytyväinen, enkä olisi uskonut että se menee niin hyvin.

Kuvia kisoista ja video rataharkoista: